Uutiset

Haukat pokaalien hakureissulla

Share |
24.04.2016

Haukkojen A-haastajafinaalit pelattiin viikonloppuna Myllypurossa.

2004 Haukoille finaalivastustajaksi selvisi SSV Black voittamalla oman lohkonsa. Heti ensimmäisen erän alkuun Haukkojen onnistumisia tarjoiltiin katsojille. Tilanne näytti olevan selvä ja silloin vastustajakin pääsi humpan juoneen kiinni toisessa ja kolmannessa erässä. Tasaista vääntöä riitti loppuun asti, kumpikin joukkue tavoitteli pokaalia tosissaan. Maaleja tehtiin molempiin päätyihin, loppulukemat 7-4 Haukoille. Näin Haukat saavutti hyvin sujuneelle kaudelle loistavan päätöksen.

2003 syntyneiden Haukkojen peli alkoi välittömästi nuorempien Haukkojen pelin jälkeen. Osa 2004 Haukoista jatkoi pelejään 2003 Haukkojen kanssa, ei pojat kauaa ehtineet finaalivoitosta nauttia. 2003 Haukat sai vastaansa aina yllätyksellisen Tiikereiden haastajajoukkueen. Pelin alussa oli selvää, ettei kumpikaan tätä ottelua halua hävitä. Tiikerit sai alkuun hieman etumatkaa, tekemällä ensimmäiset maalit. Tilanteessa 1-3, ei Haukat luovuttanut vaan jatkoi pelaamistaan ja maalipaikkojen luomista. Onnistumisia tuli ja tasatilanteessa 3-3 oli pelin voitto tarjolla kummalle joukkueelle vaan. Seuraavan maalin tekijä olisi lähellä pokaalia. Tasainen vääntö jatkui ja lopulta Haukkojen onnistui pussittaa pallo Tiikereiden maaliin. Jännitys finaalissa säilyi aivan viimeisille sekunneille saakka. Enempää maaleja ei tehty ja lukemin 4-3, Haukoille toinen A-haastajafinaalin voitto.

Onnea Haukat, molempien A-haastajafinaalien voitoista!

Joukkue näytti yhteispelin tuovan tulosta ja tämän jälkeen kausi jatkuu kolmessa turnauksessa toukokuun aikana.

Onnea Haukat tuleviin koitoksiin!

29.01.2018KorsKa ja HaKi yhteistyöhön
08.09.2017Seuramaaottelun mestaruus Korsoon